Kia Soul yllättää suorituskyvyllään.
Juha Peltonen
Koeajossa näppärä Kia Soul - täyttääkö tarpeet?
Kian Soul -mallistoon todella kaivattiin Beat-version tapaista ahdettua menopeliä – 204-hevosvoimainen malli viestii osaltaan Kian aiempaa suorituskykyisemmästä suuntauksesta.
Kone herätetään käynnistyspainikkeesta – se tarkoittaa arjen helpottumista, kuuluuhan kuvaan samalla ovien avaimeton käyttö. Kun Soul Beatin T-GDI-moottorin käynnistää, sen mureista vauhtivaroista ei ole vielä varmuutta, vaikka auton muskelimainen ulkonäkö siitä vahvasti viestiikin.
Beatin varsinainen bingoruutu on 1,6-litrainen bensaturbo – Soulissa ei ole tähän saakka ollut näin tehokasta konetta. 204-hevosvoimaisen tarjoama 265 Nm:n maksimivääntö on käytössä laajalle käyntinopeusalueella 1 500–4 500 r/min, joten tarvittaessa saadaan rutkasti voimaa ohituksiin.
Keskikulutus oli auton oman ajotietokoneen mukaan 7,9 l/100 km. Se saattaa kuulostaa korkealta, mutta pitää muistaa, että nyt puhutaan suorituskykyisestä turbo-moottorista.
Kia Soulin kojelaudan toiminnot ovat mallillaan ja mittaristo nopealukuinen.
Juha Peltonen
Suorituskykyä puntariin
Beatin luvataan kiihtyvän satasen nopeuteen 7,8 sekunnissa, mikä on kompaktille tila-autolle erittäin asiallinen arvo. Matkustamosta tarkasteltuna Soul ei tunnu kiihtyvän yhtä riuskasti, kuin mitä nopeusmittarin osoitin viestii – eli rajoitusten kanssa on oltava tarkkana.
Tehoversiossa on 7-portainen kaksoiskytkinautomaatti, joka korvaa Soulissa aiemmin olleen 6-portaisen momentinmuunninautomaatin.
Koeajon alkuvaiheessa laatikko vaihtoi melko laiskasti, eli oppivainen laatikko oli omaksunut korostetun rauhallisen ajotyylin – mutta se oppi nopeasti hieman nopeamman vaihtosyklin. Rauhallisessa ajossa vaihdot sujuvat pehmeästi, nopeassa kiihdytyksessä räväkämmin. Automaatti sopii tähän pakettiin hienosti.
Normaalia huomattavasti jäykempi jousitus kaasuiskunvaimentimineen on suorassa suhteessa Soulin kasvaneeseen suorituskykyyn, mutta kuopissa ja nopeushidasteissa se tuntuu tarpeettoman pintakovalta. Sähköisesti tehostetun ohjauksen keskialuetuntuma on aivan kohtuullinen, ja tehostusvasteen voi valita kolmesta vaihtoehdosta.
Peräpäälle antaa näyttävyyttä pakoputkiston tuplaulostulo ja led-valot.
Juha Peltonen
Myös jarruihin on kiinnitetty lisähuomiota: keulalla on 280-millisten vakiolevyjen sijaan 300-milliset jäähdytetyt levyt – takana 262-milliset on korvattu 284-millisillä. Pitäväotteinen nahkakehäinen ohjauspyörä on lievästi D:n muotoinen, ja siinä on tehokas lämmitys.
Toimivuutta ja erikoisuutta valoihin
Lähi- ja kaukovalojen vaihto tapahtuu automaattisesti. Ajamista helpottava järjestelmä toimii tarkasti. Huippuversiossa on kaksoisksenonajovalot, joiden valoteho on lähi- ja kaukovaloilla mainio. Pieni erikoisuus on led-tyyppiset sumuvalot.
Elektronisista avustimista mainittakoon kaistavahti ja kuolleen kulman valvontajärjestelmä.Osanahkaverhoillut etuistuimet tarjoavat kunnollisen sivuttaistuen, mutta pidempi istuintyyny ei olisi pahitteeksi. Takaistuimella on pitkilläkin matkustajilla reilusti polvitilaa. Panoraamalasikatto tuo sisätiloihin paljon luonnonvaloa.
Kojelaudan järjestelyt ovat kohdillaan. Nopealukuisia päänäyttöjä tulkitsee niiden ison koon vuoksi mielikseen. 8-tuumaista kosketusnäyttöä on helppo käyttää. Selkeästi perille opastavaan navigaattoriin on puolestaan nopea ohjelmoida katuosoitteet. Keskikonsolin isohkossa avolokerossa on usb-portti.
Kia Soulin etuistuimet antavat kunnollisen sivuttaistuen, mutta pitkäjalkainen kaipaa pidempää istuintyynyä.
Juha Peltonen
Äänentoistoon panostettu
Äänentoistoon on panostettu tavanomaista enemmän. Varsin tehokas ja miellyttävästi soiva JBL Premium -audiojärjestelmä pitää sisällään seitsemän kaiutinta, subbarin ja ulkoisen vahvistimen – eli se sopii osuvasti Beat-tehoversioon.
Äänenmuokkauskin löytyy alivalikosta, ja sen säätö sujuu mutkattomasti. Miinusta tulee siitä, että kojelaudan päällä oleva kookas kaiutin heijastuu ikävästi tuulilasiin.
Soul Beatin sporttisia ajo-ominaisuuksia on omiaan kompensoimaan reilu tavarankuljetuskyky, sillä tavaratilaa saadaan enimmillään 1 367 litraa. Kun takaselkänojat taitetaan alas, niin syntyvä lattia ei ole aivan tasainen.
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Suorituskyky. Laaja huippuväännön alue antaa hyvät etenemisrahkeet.
Ärsyttää: Pintakovuus. Jousitus on tarpeettoman pintakova.
Yllättää: Kokonaisuus. Suorituskyky ja hyvä tilojen käyttö ovat mukavassa sopusoinnussa.
Yhteenveto: 204 ahdettua hevosvoimaa tekevät kompaktista tila-autosta rivakan tapauksen, jossa perheauto ja urheilullisuus yhdistyvät tyylikkäällä tavalla. Ajo-ominaisuudet, tilankäyttö ja valojen teho ovat hyvät, mutta jousituksen pintakovuutta voisi pienentää.
Tähdet: 4
Kia Soulin urheilullinen ulkonäkö kätkee sisuksiinsa enemmän paukkuja, kuin mitä Soulissa on koskaan aiemmin koettu.
Juha Peltonen
Kia Soul 1.6 T-GDI Beat
Moottori: R4, turbo, 1591 cm³, 150 kW (204 hv)/6000 r/min,265 Nm/1500–4500 r/min
Suorituskyky: 0–100 km/h 7,8 s, huippunopeus 200 km/h
Kulutus: 6,9 l/100 km, bensiini CO2-päästöt 156 g/km
Voimansiirto: A7, etuveto
Mitat: p. 4140, l. 1800, k. 1593 mm, akseliväli 2570 mm, omamassa 1289–1438 kg, vetomassa 1100/550 kg, tavaratila 238–1367 l, tankki 54 l
Hinta: 34 990 euroa
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
Koeajossa BMW i4 eDrive40 Charged Plus: Kuljettajan mielitietty
Koeajossa DS 7 E-Tense 360 4x4 Plug-in Hybrid Opera Business A: Huomattavat valot
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Kristiinankaupungissa odotti 200-vuotias puutalo
Oikaisu: Ruttusound – Tropikantele -levyarvio
QLN:n uusi referenssi
Thalian transformaatio
Pro-Jectilta kaapelit
Atohmilta uusi dsp-vahvistin
Uusi haastaja
Voxativelta uusi kaiutinmalli
AVIDilta levysoitin - pitkästä aikaa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
LUETUIMMAT
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Audi Q6 e-tron: Audin tähän mennessä edistyksellisin sähköauto saapui Suomeen
Uusi Opel Frontera: Tilava ja hauska SUV on saatavilla myös täyssähköisenä
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Mitsubishi Outlander esiteltiin vuonna 2001: Eurooppaan saapuva uusin Mitsubishi Outlander PHEV viitoittaa mallin neljättä sukupolvea
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Uusi Alfa Romeo Junior: Kompakti ja urheilullinen katumaasturi saapuu Suomeen loppuvuodesta 2024
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN