Valoumpioiden yhteydessä olevat led-huomiovalot ja kääntymisvaloinakin toimivat sumuvalot tuovat etuilmeeseen pirteyttä. Style-varustetasoon kuuluu kaksoisksenonajovalot.
Koeajossa Škoda Rapid Spaceback: Muuttui pirteämmän näköiseksi!
Kompakti Škoda Rapid uudistui pirteämmän näköiseksi, ja sen perusmoottori menetti yhden sylinterin ohella kaksi desilitraa iskutilavuudestaan.
Rapid Spacebackin asemoiminen tšekkimerkin mallistoon on mittavertailun perusteella hieman haasteellista, vaikka Škodan mukaan se sijoittuu Fabian ja Octavian väliin. Octavia-farkkuun verrattuna Rapid Spaceback on reilut 36 senttimetriä lyhempi, joten tässä kokovertailussa niiden keskinäinen järjestys on selvä.
Rapid Spacebacin korin muotoilu muistuttaa lähinnä farmaria, joten Fabian kohdalla sitä pitää verrata Combiin. Näillä malleilla on pituuseroa vain viitisen senttimetriä Rapidin hyväksi. Miksi Škodalla on kaksi näin lähellä toisiaan olevaa mallia? Selitys löytyy mallien erilaisista käyttötarkoituksista.
Vähemmän halpis
Rapidissa on reilut 13 senttimetriä pidempi akseliväli kuin Fabiassa. Tämä näkyy ja tuntuu siinä, että Rapidissa on paremmat takatilat – vaikka siinä onkin pienempi tavaratila kuin Fabiassa. Rapid Spaceback on näin ollen hyväksyttävä ennemminkin 5-oviseksi hatchback-monikäyttömalliksi kuin farmariksi.
Style-varustetasossa takapäähän tuovat tuoretta ilmettä rekisterikilven syvennykseen jatkuva takaikkuna ja tummennetut takavalot.
Rapid Spacebackin takaistuimella on yllättävän hyvin sekä pääntilaa että polvitilaa.
Tai oikeastaan tämäkin on väärä arvio, sillä Škoda on jo pidempään hämmentänyt autojensa kokoluokkia muihin merkkeihin verrattuna. Näin ollen on parempi hyväksyä se tosiasia, että Spaceback ei ole farmari eikä hatchback – sitä on turha sovittaa tuttuihin korimallimääritelmiin.
Kokoluokkien lähekkäisyys johtunee siitä, että Rapid aloitti aikoinaan Škodalla niin sanottuna halvempana mallina. Nyt Rapidin varustelu on muuttunut tuntuvasti kattavammaksi, ja samalla materiaaleissa on siirrytty laadukkaampaan suuntaan. Rapidilla mahdollisesti olleen ”halpismalli-imagon” voi nyt unohtaa.
Miedosti muotoillut etuistuimet sopivat varsin hyvin erikaliiberisille henkilöille, vaikka ne eivät anna ihan parasta mahdollista sivuttaistukea.
Varsin pieneltä tuntuvista uudistuksista huolimatta Rapid on muuttunut ulkoisesti aiempaa tyylikkäämmäksi. Myös sisämateriaalit näyttävät tyylikkäämmiltä, vaikka tunnustelemalla huomaakin, että valtaosa paneeleista on valmistettu kovamuovista, jota pidetään yleensä hieman halvahtavana.
Ovipaneelien kyynärnojien pinnat ovat sen sijaan pehmeää materiaalia, ja niihinhän kädet koskettavat useammin kuin kojelautaan tai ikkunalistoihin. Tällä pieneltä tutuvalla materiaalivaihdoksella ohjaamoon on saatu laadukkuuden tuntua, vaikka muut muoviosat ovat kopisevaa kovamuovia.
Yksi Škodan erikoisuus – polttonestesäiliön kannessa olevan skrapan ja etuistuimen alla olevan sateenvarjon lisäksi – on ovikotelossa oleva roskis.
Uusi perusmoottori
Jos unohtaa Škoda-perheen pienimmän mallin Citicon, niin Rapidin moottorivalikoima on muihin malleihin verrattuna typistetympi, sillä mallia ei saa dieselmoottorisena. Aiemmin perusmoottorina ollut 1,2-litrainen nelisylinterinen TSI on korvattu litraisella 3-sylinterisellä TSI:llä. 1.0 TSI:n saa 95- ja 110-hevosvoimaisena. Lisäksi voimanlähteiksi voi valita 125-hevosvoimaisen 1,4-litraisen TSI:n.
Kojelauta on aiempaa tyylikkäämmän näköinen. Hieman pelkistetyn oloisesta kojelaudasta on helppo löytää eri hallintalaitteet ja käyttöpainikkeet.
Kosketusnäyttö toimii hyvin, ja näytön sivuilla olevilla painikkeilla pääsee oikoreittejä eri valikkoihin. Škoda Connect -palvelut ovat nyt tarjolla myös Rapidiin.
Pienempitehoisen 1.0 TSI:n saa 5-portaisella manuaalivaihteistolla ja 7-vaihteisella kaksoiskytkinautomaatilla. Tehokkaamman litraisen TSI:n saa vain 6-lovisella manuaalivaihteistolla, ja 1.4 TSI:n yhteydessä on aina 7-vaihteinen DSG.
Koeajoautossa oli 95-hevosvoimainen TSI ja DSG-automaatti. Nöyrästi vetävän 3-sylinterisen voimavarat riittävät hyvin normaalissa ajossa, vaikka moottori ei tarjoilekaan tulista kiihtyvyyttä.
Seitsemällä pykälällä varustettu automaatti toimii varsin eleettömästi, kunhan malttaa liikkeellelähdöissä mielensä eikä polkaise kaasua voimakkaasti heti jarrupolkimen vapauttamisen jälkeen – niin toimimalla liikkeellelähdöistä tulee nykäiseviä. Jos vaihteiston sport-asetus ei tunnu riittävältä, vaihteita voi vaihtaa manuaalisesti keskikonsolin valitsimella.
Mukavasti tilaa
Edellismalliin verrattuna Rapidin mukavuus on parantunut. Äänieristystä on parannettu – tai ainakaan ajomelu ei kantaudu ohjaamoon yhtä voimakkaana kuin ennen. 3-sylinteriselle moottorille ominainen kurlutus kuuluu voimakkaissa kiihdytyksissä ohjaamoon, mutta se ei kuulu häiritsevän kovana.
Jousitukseen on luotu sopivasti lisää pehmeyttä, mikä parantaa osaltaan mukavuutta. Uusi Rapid ei tunnu niin pikkuautomaiselta kuin edeltäjänsä. Suuremmatkin epätasaisuudet ylittyvät ilman teräviä tärskäyksiä, joita edellismallissa tuppasi ilmenemään esimerkiksi osuttaessa routavaurioihin.
Ohjaustunto on hieman teennäinen, mutta auto tottelee siitä huolimatta ohjausliikkeitä eleettömän rauhallisesti. Varsin kevyt ohjaus tekee taajamapyörittelystä mukavan helppoa, eikä keveys häiritse matka-ajossa suuremmillakaan nopeuksilla.
Tavaratila on kelvollisen kokoinen. Suurehkon nostokynnyksen huomaa silloin, kun autolla pitää kuljettaa raskaita tavaroita.
Tavaratila on riittävän kokoinen, jos autoilta ei edellytä farmarimaisia tiloja. Kontin pohja ei laajennetussa muodossa aivan tasainen, mutta tavaratilan laidoissa olevat tukevat kassikoukut ansaitsevat kiitokset. Nostokynnys on hieman korkeahko, mutta selkeänmuotoinen kontti on muuten asiallinen.
Rapid Spacebackissa on hyvät tilat neljälle täysikasvuiselle aikuiselle. Kolmen takamatkustajan kuormalla leveyttä on hieman niukasti, vaikka polvi- ja pääntilaa onkin riittävästi.
Juuri takatiloissa ero Fabiaan nähden on tuntuvin, sillä Rapid Spacebackissa on reilusti polvi- ja pääntilaa 180-senttiselle matkustajalle, vaikka hänen edessään istuisi samanmittainen henkilö.
Miellyttää
Kokonaisuus
Rapid Spaceback on yllätyksettömän helppo kokonaisuus.
Ärsyttää
Liikkeellelähdöt
Vaihteisto nykii toisinaan liikkeellelähdöissä.
Yllättää
Takatilat
Takaistuimella on hyvin sekä pääntilaa että polvitilaa.
Yhteenveto
Rapid Spaceback on konstailematon perusauto, jossa on ulkomitat huomioiden yllättävän hyvät matkustamotilat. Ajettavuudessa ei ilmene epämiellyttäviä yllätyksiä. 3-sylinterinen 1.0 TSI riittää voimavarojensa puolesta Rapidiin jopa yllättävän hyvin.
(4 tähteä)
Skoda Rapid Spaceback 1.0 TSI 95 Style DSG
Moottori R3, turbo
Iskutilavuus 999 cm3
Suurin teho 70 kW (95 hv)/5000–5500 r/min
Suurin vääntömomentti 160 Nm/1500−3500 r/min
Suorituskyky 0−100 km/h 11,3 s
Huippunopeus 184 km/h
Kulutus 4,6 l/100 km, bensiini
CO2-päästö 107 g/km
Voimansiirto A7, etuveto
Mitat p. 4304, l. 1706, k. 1459 mm, akseliväli 2602 mm,
Omamassa 1257 kg
Kantavuus 513 kg
Vetomassa 1300/620 kg
Tavaratila 380−1270 l
Tankki 55 l
Hinta (2018) 21 491 euroa, koeajoauto 24 776 euroa
Oskari Pentti
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
Koeajossa BMW i4 eDrive40 Charged Plus: Kuljettajan mielitietty
Koeajossa DS 7 E-Tense 360 4x4 Plug-in Hybrid Opera Business A: Huomattavat valot
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
NADilta uusi hybrididigitaalinen vahvistin
Bassocontinuon uudet Level 8 -laitejalat
Moonriver Audiolta spdif-dac-moduuli
Ikonin paluu
Näin saat sohvan taas puhtaaksi ja raikkaaksi
iFiltä kaksi uutuutta
Remontissa kunnioitettiin 1960-luvun alkuperäistä tyyliä
Markkinoiden kallein HEOS-laite?
Credo ja Sveitsin päärynä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
LUETUIMMAT
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Audi Q6 e-tron: Audin tähän mennessä edistyksellisin sähköauto saapui Suomeen
Uusi Opel Frontera: Tilava ja hauska SUV on saatavilla myös täyssähköisenä
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Mitsubishi Outlander esiteltiin vuonna 2001: Eurooppaan saapuva uusin Mitsubishi Outlander PHEV viitoittaa mallin neljättä sukupolvea
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Uusi Alfa Romeo Junior: Kompakti ja urheilullinen katumaasturi saapuu Suomeen loppuvuodesta 2024
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN