Etusäleikkö ja ajovalot ovat uudet. Pistokeladattavan Trailhawkin keulailme näyttää onnistuneen amerikkalaiselta, vaikka konetilassa lymyää Fiatin 4-sylinterinen bensiiniturbo.
Juha Peltonen
Koeajossa Jeep Compass PHEV 4xe 240 hv Trailhawk: Haukkana kadulla
Compass-sarjassa Limited voi kuulostaa parhaiten varustellulta versiolta, mutta se onkin sarjan edullisin. Siitä pykälä ylöspäin seuraa sarjan keskitasoon asemoitu Trailhawk.
Jeep Compass Trailhawk eroaa ulkoisesti Limitedistä lähinnä 17-tuumaisten seosmetallivanteiden ja projektiotekniikalla toteutettujen, kohtuullisen tehokkaiden lediajovalojen osalta.
Ensimmäisenä silmiin osuu kylläkin konepellin Trailhawk-tekstitarra, joka on toteutettu parhaaseen 1970-luvun Jeep-tyyliin.
Matkustamossa Trailhawkin tunnistaa oven avatessa urheilullisemmasta osanahkaverhoilusta.
Lähempi tarkastelu kertoo muita käytännön eroja Limitediin: liikennemerkkien tunnistus, 10,1-tuumaisella näytöllä toteutettu multimediajärjestelmä ja navigointilaite, keulan ja perän peruutustutkat ynnä yksi markkinoiden varmasti teräväpiirtoisimmista peruutuskameroista, sekä päälle päätteeksi täysikokoinen vararengas.
Nopea ladattava
Lataaminen sujuu tehokkaasti. Kotilatausasemalla Trailhawkin voi ladata 7,4 kilowatin latausteholla lähes tyhjästä sataan prosenttiin alle kahdessa tunnissa (1 h 40 min). Perinteisellä suko-kaapelillakaan aikaa ei mene kotilatauksessa kuin noin viisi tuntia.
Trailhawkit kootaan Italiassa Melfin tehtaalla. Jenkkimäisen keulailmeen vastapainona takapaneeli on suorastaan japanilaisen oloinen.
Juha Peltonen
Trailhawkin 21 sentin maavara on aavistuksen runsaampi kuin Limited- ja S-varusteversioissa. Korkiton tankkaus on käytännöllisen nopea. Latausliitin on vasemmalla takana.
Juha Peltonen
Ei halpaa muovisuutta keskitason varustelussa: selkeässä kojelaudassa käytetään pehmeitä pintamateriaaleja ja näyttäviä Trailhawk-tikkauksia. Kosketusnäytön saa kokonaan pimeäksi. SOS-painike ei ole kattopaneelissa vaan peruutuspeilissä.
Juha Peltonen
10,1-tuumaisen kosketusnäytön alapuolella on maksimin jarrutustehon talteenoton painike – järjestelmä toimii tehokkaasti. Navigaattori on varsin helppo ohjelmoida.
Juha Peltonen
Siististi vaihtava automaattilaatikko on momentinmuuntimella varustettu 6-nopeuksinen Aisin.
Juha Peltonen
Mukavuuspainotteiset etuistuimet sopivat sivuttaistueltaan parhaiten tanakoille.
Juha Peltonen
Ulkoa päin katsoen ei uskoisi, miten reilusti takaistuimella on polvitilaa.
Juha Peltonen
Täysikokoinen vararengas on tärkeä, mutta sen vuoksi tavaratilan alapuoliseen tilaan ei muuta mahdukaan. Latauskaapelit vievät huomattavasti tilaa.
Juha Peltonen
1,3-litraisen bensiiniturbon ja sähkömoottorin yhdistelmä kirnuaa tehoa 240 hevosvoimaa.
Juha Peltonen
Nostalgiaa: Trailhawk-konepeltitarra henkii mukavalla tavalla Jeepin 1970- ja 80-lukujen ulkoista ideointia.
Juha Peltonen
Juha Peltonen
Trailhawkille on normimitattu lämpimissä olosuhteissa parhaimmillaan 47 kilometriä sähköistä toimintamatkaa, mikä ei nykypäivänä ole kuin keskitasoa, vaikka sillä moni pystyykin ajamaan kompaktin työ- tai kauppamatkan.
Testilenkillä, johon sisältyi sekä kaupunkiajoa että maantieajoa nopeudella 80 km/h, sain toteutumaksi yhden plusasteen lämpötilassa 40 kilometriä, jota voidaan pitää tavoitteeseen nähden hyvänä saavutuksena.
Trailhawkissa on 7,4 kilowatin sisäinen laturi ja 37 litran bensatankki. Sain kulutukseksi 7,4 l/100 km silloin, kun ajoakussa ei ollut virtaa, joten tiuhasta lataamisesta on selkeää hyötyä.
Monipuoliset ajotilavalinnat
Kojelaudan painikkeet on jaettu kiitettävän selkeästi erillisiksi ryhmiksi. Jos halutaan taltioida sähköä vastaisen varalle, se luonnistuu kojelaudan vasemman alalaidan e-Save-painikkeen avulla.
Jeep Compass Trailhawk on lähtökohtaisesti etuvetoinen, ja takaveto kytkeytyy mukaan automaattisesti havaittaessa pidon menetystä. Neliveto toimii hienostuneesti lumioloissa, kuten Jeepissä kuuluukin.
Brändin tyyliin tavanomaista monipuolisemmat ajotilavalinnat valitaan keskikonsolin painikkeista: kivikkoon Rock, hiekkaan ja liejuun Sand/Mud, lumioloihin Snow, kuiviin normioloihin Auto ja urheilulliseen ajotyyliin Sport.
Jousitus on maantieajossa maastokelpoiseen katumaasturiin vankka, mutta vähänkin epätasaisella pinnalla ilmenee tarpeetonta pintakovuutta. Ohjauksen keskialuetuntuma on mielestäni sopivan tarkka, ja ajoasennosta säätää otollisen.
Trailhawkille ilmoitetaan maavaraksi 213 milliä, mikä on sentin verran enemmän kuin edullisemmassa Limitedissä tai kalliimmassa S-versiossa. Kolmikosta Trailhawk on siis nimensä veroinen ja lähtökohtaisesti maastokelpoisin.
Fiatin Firefly-sarjaan kuuluva 4-sylinterinen ja 180-hevosvoimainen turbomoottori vääntää maksimissaan 270 newtonmetriä. Ja kun pistokehybridin paketti höystetään 250 Nm vääntävällä sähkömoottorilla, saadaan järjestelmäväännöksi mojovat 520 Nm ja kokonaistehoksi 240 hevosvoimaa.
Japanilaisen Aisinin valmistama 6-nopeuksinen automaattivaihteisto on lujatekoinen, sillä sitä käytetään myös (Dodge) Ram pick-upien 6,7-litraisten Cummins-turbodieselien yhteydessä. Laatikko vaihtaa normiajossa juoheasti.
Riittävästi polvitilaa
Lämmityksen säätöä voidaan operoida fiksusti sekä mekaanisin painikein että kosketusnäytön alivalikosta. Ilmapuhallukselle on mekaaninen säätöpyörä, mutta ilmansuuntaus lukuun ottamatta maksimipuhalluksen pikapainikkeita hoidellaan alivalikosta.
Kuljettajan edessä olevalla 10,25 tuuman näytöllä näkee kumuloidusti ajetun sähköisen ja bensiinimoottorilla ajetun km-määrän – molemmat selkeästi eri värisenä – sekä jäljellä olevan latausajan. 10,1-tuumainen kosketusnäyttö on helppokäyttöinen ja navigaattorin ohjelmointi sujuu nopeasti. Reittiopastus toimii asiallisesti.
Etuistuimet ovat mukavuuspainotteisuudestaan huolimatta selän kannalta asialliset, joskin sivuttaistuki sopii parhaimmillaan tanakalle henkilölle.
Takaovien avautuminen lähes 90 asteen kulmaan tietää korkeahkosta maavarasta huolimatta sujuvaa sisäänkäyntiä. Suhteellisen mukavalla takaistuimella jää kunnolla polvitilaa – itse asiassa polvitilaa runsautta ei edes uskoisi autoa ulkoapäin tarkastelemalla. Vaikka auto on koottu Italiassa, sen sisätiloissa on korostuneemmin aito amerikkalainen Jeep-fiilis.
420-litraisesta tavaratilasta saadaan takaselkänojat alas taittaen lähes tasapohjainen. Suurimmaksi tavaratilan litramääräksi muodostuu 1 230 litraa. Tavaratilan pohjaa peittää käytännöllinen kumikaukalo.
Juha Peltonen
Jeep Compass PHEV 4xe 240 hv Trailhawk
Moottori
R4, turbo, 1332 cm3, 132 kW (180 hv)/5500 r/min, 270 Nm/1850 r/min + sähkömoottori 44 kW (60 hv), 250 Nm; hybridijärjestelmä 179 kW (240 hv), 520 Nm
Suorituskyky
0–100 km/h 7,3 s, huippunopeus 200 km/h
Kulutus
2,4 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt
52 g/km
Ajoakku
litiumioni 11,4 kWh, sisäinen laturi 7,4 kW
Toimintamatka sähköllä
47 km
Latausaika
1 h 40 min (kotilatausasema 7,4 kW), n. 5 h (suko-lataus)
Voimansiirto
A6, neliveto
Mitat
p. 4398, l. 1819, k. 1651 mm, akseliväli 2636 mm, maavara 213 mm, omamassa 1935 kg, kantavuus 540 kg, vetomassa 1250/750 kg, tavaratila 420 l, tankki 36 l
Hinta
56 490 euroa, koeajoauto 57 100 euroa (2023)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Miten niin Hauskaa juhannusta? Tällaisesta urheiluautosta ei ole kuultukaan!
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
Koeajossa BMW i4 eDrive40 Charged Plus: Kuljettajan mielitietty
Koeajossa DS 7 E-Tense 360 4x4 Plug-in Hybrid Opera Business A: Huomattavat valot
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Kristiinankaupungissa odotti 200-vuotias puutalo
Pastellia portaikkoon ja laventelia makuuhuoneeseen
Sennheiserin uusi kuussatanen
Oikaisu: Ruttusound – Tropikantele -levyarvio
QLN:n uusi referenssi
Ikonin paluu
Atohmilta uusi dsp-vahvistin
Thalian transformaatio
Pro-Jectilta kaapelit
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Miten niin Hauskaa juhannusta? Tällaisesta urheiluautosta ei ole kuultukaan!
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
LUETUIMMAT
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Audi Q6 e-tron: Audin tähän mennessä edistyksellisin sähköauto saapui Suomeen
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Uusi Opel Frontera: Tilava ja hauska SUV on saatavilla myös täyssähköisenä
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Mitsubishi Outlander esiteltiin vuonna 2001: Eurooppaan saapuva uusin Mitsubishi Outlander PHEV viitoittaa mallin neljättä sukupolvea
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Uusi Alfa Romeo Junior: Kompakti ja urheilullinen katumaasturi saapuu Suomeen loppuvuodesta 2024
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN