Citroën DS 20 Pallas ja uusi DS5 jännittävässä vertailussa
17.02.2012
Uusin Citroën DS5 esiintyy vanhan, vuonna 1955 ensiesiintyneen DS:n eli “sammakko-Citikan” todellisena perillisenä. Tehtaan mainitaan kehitelleen alkuperäistä DS-mallia lähes 20 vuoden ajan, joten sen ensimmäiset suunnitteluajatelmat ajoittuisivat huikeasti jonnekin vuoden 1935 vaiheille. Kuitenkin “sammakon” kori oli niin paljon aikaansa edellä, että se olisi kelvannut esikuvaksi aivan hyvin jopa monille 1980-luvun automalleille.
Harva automalli, jonka suunnittelu on aloitettu 1930-luvulla, on kestänyt yhtä hienosti ajan hampaan.
Pistimme uuden DS5 THP 200 Sport Chicin sekä vanhan DS 20 Pallas -mallin mielenkiintoiseen vertailutestiin – tuoreimman DS:n kuuluisaa esi-isäänsä vastaan.
Lue koko vertailutesti Auto Bild Suomen paperilehdestä 4/2012.
Teksti: J. Peltonen
Kuva: Auto Bild



